keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Täällä taas.


Blogi pitänyt pienen tauon, mutta täältä palaillaan! Tässä kohtaa kun viime kausi on jo sataan kertaan käsitelty ja tulevan kauden odotetuimmat joukkueet käyty läpi, ajattelin tehdä jutun puvuista ja niiden kanssa tapahtuneista mokista/yllätyksistä.




Itselläni ei ole kuin kerran tapahtunut niin että puku on ollut juuri sellainen kuin on halunnut. Aina on joko malli tai ompelijoiden ymmärryksessä ollut vikaa, mutta ollaan sitten koristeilla yritetty muokata puvut mahdollisimman lähellä sitä tulosta mitä haluttiin. Miten teillä, millaisia mokia teillä on pukujen kanssa ollut tai onko kenties tapahtunut niin että puku on ylittänyt odotukset? Onko teillä muissa kaupungeissa joku todella hyvä ompelija,kenties jonkun tuttu vai teetättekö jossain liikkeessä ja löytyykö aina niitä värejä mitä haluatte? Täällä päin ollut myös ongelmaa siinä et värivalikoima on osasta liikkeissä todella huono, että esim.vaaleaa turkoosia on hankala saada,tai muun väristä violettia kuin sitä mitä pikkuisten voikkareiden puvut yleensä ovat. Tilaavatko teillä valmentajat/päättävät puvun suurimmaksi osaksi vai osallistuuko joukkue kuinka paljon?Kertokaapas omia kokemuksianne pukujen kanssa!


30 kommenttia:

  1. no meillä on aina ollut kaikkia pieniä ongelmia joka ompelian kanssa erilaisia. mm erillaiset kuviot puvuissa joka vaikeuttaa strassejen ja paljettien kiinnitystä , hame nousee rumasti kun tekee jotain , alaosa hameen alla liian kireä tai löysä nousee ikävästi pakarojen yli, ja vetoketjun huono ompelu purkautuu ja ennen matolle menoa nopea ompelu. ja usein sitten tytöt , valmentajat ja vanhemmat korjaavat nämä pikkujutut.kerran on tullut aivan hirveät puvut ompelialta kaikki oli pielessä kuviot , hame, koot ja sitten purimme puvut ja teimme uudet itse vanhempien ja valmentajien kanssa. ja on tullut myös kerran täysin onnistunut puku joka oli tehty moitteettomasti. Meillä on siis niin että me tytöt ja valmentajat liimataan koristeet ja tehdänn muu koristelu pukuun ja leikätaan hemeen muoto jos tarvitsee. Kankaiden kanssa ei ole ollut mitään isompaa ongelmaa ehkä päälimmäisenä tulee mieleen että jotkin kankaan ovat olleet heikkoa ja ruvenneet pärkiytymään.

    VastaaPoista
  2. MEillä ei ny mitää suurempia ongelmia oo ollu mut ekaa kertaa ku teetettiin pukuja niin se onmpelija sitten oli tajnnu kaiken ihan päin kaivoo.. Puvussa piti olla ylä osa violetti ja alaosa viletista likuvärjätty pinkiksi..no saatiin sitten pinkki yläosa ja ihan perus violetti alaosa.. se oli aika kaamee näky..
    Nyt ollaan sitte uusien tyttöjän kautta löydetty erittäin pätevä ja ammattimais ompelija joka tekee pukumme kohtuu halvasti. :)

    -Tamperelainen.

    VastaaPoista
  3. meillä on aina mennyt niin, että valkut suunnittelevat puvun ja kankaat ja kaiken. paikallinen ompelija on tehnyt puvusta vain ihan peruspohjan, johon olemme sitten valmentajien ja joukkuelaisteni kanssa tehneet kaiken päälle (liimanneet strassit, paljetit, kankaat yms.). näin lopputulos on aina ollut kuitenkin aika mieleinen, vaikka alkuperäinen suunnitelma onkin muuttunut lähes joka kerralla! ;)

    haluaisin kommenttia, kuinka paljon joukkueenne maksavat puvusta yleensä?
    -ompelija
    -kankaat
    -koristeet
    -yms


    Meillä puku maksanut yleensä 100-200e koristeluista ja kankaista riippuen, ompelija on ottanut n.50e. :)

    VastaaPoista
  4. en tiiä yksittäisii summia mut koko puku maksanu 100-400€ siin on siis ompelian työ + kankaat. ja eriksee sit strassit , paljetit ja muut koristeet yhteensä varmaa lähelle150-200€ :D

    VastaaPoista
  5. meillä on puvut vähän vaihtelevasti tehty, välillä ollaan teetetty piruetilla perusmalli ja sitten itse lisäilty muut jutut, silloin hinta on vissiinkin perusmalliin ollut joku 75 € (?)
    sitten joskus ompelijalla teettäessä hinta on ullut vissiin 50€

    yhteen sä niistä on yleensä tullut 100-150 €!!

    VastaaPoista
  6. noin 100ejoskus jopa alle, ei olla yleensä käytettty hirvittävästi rahaa koska ollaan löydetty halpoja mutta upeita kankaita ja itse ollaan liimailtu ja ommeltu koristeita sun muita.

    VastaaPoista
  7. No meillä ainakin ompelija on tehny tosi paljon voimistelupukuja, niin siltä tulee aina uusia ideoita pukuun, joten puku muuttuu voi joskus muuttua paljonkin alkuperäsestä suunnitelmasta. Aika usein joudutaan kauden aikana pukuja korjauttamaan ku joskus hame on huono ja jne. mutta ei nyt mitään sellasia suurempia kommelluksia oo tapahtunu.

    VastaaPoista
  8. meiän tuleva puku maksaa yli kolmesataa ja siihen tulee jtn 700-1000 strassia eli paljon hommia äideille ja meille :)

    VastaaPoista
  9. musta puvut, joihin on selkeesti nähty vaivaa (just strassit, paljetit yms koristeet) on upeimpia!
    heti jos on pelkkä puku ilman mitään sen suurempaa tulee olo, ettei joukkuetta kiinnostas niin paljoa kun ei ole panostettu :)

    VastaaPoista
  10. nii mut aina ei oo varaa tehä sellasta tosi koisteellista pukuu....

    VastaaPoista
  11. no kaikki harrastukset maksaa, ja siitä tässä lajissa kuitenki on kysymys tavallaan että tavotellaan mahdollisimman hienoa ja yhtenäistä kokonaisuutta niin koreografian kuin puvunkin + muiden somistusten suhteen...

    VastaaPoista
  12. musta ainaki on tärkeempää se mitä lavalla tapahtuu ku se miltä näyttää. ymmärrän hyvin jos joukkue haluaa panostaa rahallisesti esim valmennukseen ja kansainvälisiin kisoihin. että se puku ei musta oo se tärkein juttu todellakaan.
    jv on muutenki tosi kallis laji nii jossain on aina säästettävä ja usein se saattaa olla puku...

    VastaaPoista
  13. Puku tekee todella suuren osan ohjelmasta. Niin se vaan menee ja sen kieltäminen on asian pakoilua. Halvallakin saa upean puvun, jos on kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Teettää esimerkiksi ulkomailla - ei maksa edes satasta.

    Mainitkaa yksikin SYKÄYTTÄVÄ ohjelma kolmen vuoden sisään, jossa mukana on ollut puku, johon ei ole panostettu?

    Huolimattomalla puvulla pilataan hyvä ohjelma helposti. Sitä on nähty.

    VastaaPoista
  14. joukkuevoimistelu toki maksaa mutta silti puhutaan ihan eri summista kuin monessa muussa lajissa, esim jääkiekko ja futis.

    VastaaPoista
  15. Paljon teillä sitten muka menee harrastukseen rahaa? Uskoisin, että futikseen ei mene enemmän. Tiedän JV-joukkueen, jolta on mennyt puolen vuoden aikana 4000 euroa/tyttö.

    VastaaPoista
  16. ^ Hui että! Tuo kuullostaa jo ihan kohtuuttomalta summalta! Itse kun tässä taannoin vielä voimistelin rahaa meni n. 1000-1500€/kausi. Harkkoja oli 5-6 krt/vko ja kauden aikana ehkä 2 leiriä.

    Harmillista, kuinka hinnakkaksi tämäkin laji vuosi vuodelta vain menee. Tosin mitä yhtään olen kuullut, nii ei halvalla taitoluistelijat ja jääkiekkoilijatkaan pääse. He joutuvat ainakin täällä meillä päin maksamaan ihan sairaita maksuja pelkästään yhdestä jäävuorosta. Koulujen liikuntasaleihin onneksi pääsee ilmaiseksi. :)

    Jos kisapuvuissa haluaa säästää, niin ei kannata ostaa kalliita kankaita. Koristeilla saa helposti näyttävän puvun aikaan, kunhan riittää mielikuvitusta, ja eikä ala paljettien ja strassien määrässä pihistellä. Tosin nekin ovat törkeän hintaisia, jos jostain Piruetista ostaa.. Nettikaupoissa pääsee paljon halvemmalla!

    VastaaPoista
  17. ei pääse koulujen liikuntasaleihinkaan ilmaisiksi kaikissa kaupungeissa....

    VastaaPoista
  18. Meillä puku maksaa yleensä n.100-130e.. ollaan parina kautena ostettu pirrasta ja ite koristeltu ja sillon kun ompelija on tehny ni iha ok jälkeä on tullu... tosin kerran ompelija ompeli ihokankaan näkyvästi lähes mustalla langalla ja joskus on lähteny hame tms. purkautumaan.
    Paras vaihtoehto noista on siis ollu että Piruetista valmis (vähän mukautettu) peruspuku ja siihen sitten vanhemmat ompelee kankaasta kuvioita tms. ja tytöt liimaa strassit ja paljetit. Hyvin toimii meillä tollane :)

    VastaaPoista
  19. meillä on 300 tai yli ollu viimesimmät puvut... muutama vuos sitten oli vielä 200

    VastaaPoista
  20. Meillä puvut on yleensä n. 150 euroa, mutta vaikka ompelija tekee puvut, tekevät valmentajatkin ihan hirmusti käsityötä koristeiden leikkaamisessa, suunnittelussa yms.

    VastaaPoista
  21. Meillä maksaa puvut yleensä n. 100 e tai vähän päälle. Ja lisäks tietty strassit ja paljetit. :) Meiän seuras on onneks aika halvat kausimaksut. Meil on harkat 4-5 kertaa viikos ja kausimaksu on 85 e. Eikä oo ton lisäks mitää valmennusmaksuja. Paitsi kaikki leirimaksut, mut ei nekää paljon oo. :)

    VastaaPoista
  22. meil on 5viikossa ja kauden lasku on n. 850e

    VastaaPoista
  23. Jos kausi maksaa 85, valmentajat ei varmaan saa lainkaan palkkaa.

    VastaaPoista
  24. ei saakkaan. Ne tekee vapaaehtoistyötä. :)

    VastaaPoista
  25. Cailap cupin kommentteja ei pääse lukemaan, eikä kirjoittamaan.
    Oletko huomannut?

    VastaaPoista
  26. meillä on kuukausi maksu noin 900 e ja puvut maksaa yhteensä jotain 600e

    VastaaPoista
  27. Toi on jo hullua. Paljonko oikeen menee kaudessa, jos kuukaudessa menee 900?!! Ihmettelen vaan miten noin paljon maksaa. :)

    VastaaPoista
  28. Meillä on joskus käynyt niin että kun puvussa on ollut paljon yksityiskohtia, niin joidenkin tyttöjen puvut ovat olleet jostain osin huomattavasti erillaisia kuin toisten. Minusta ompelian pitäisi varmistaa että puvut ovat samallaisia.

    VastaaPoista
  29. meiän lähellä on tosi huvä liike tanssitarvike jossa on tosi paljon kankaita ja strasseja.jo kun oon rytminen niin teen puvut itse

    VastaaPoista