maanantai 9. elokuuta 2010

Koulut alkaa.

Koulut alkaapi täällä suunnalla huomenna ja viimeistään keskiviikkona :) Kesä on mennyt reenien, töiden ja lomailun merkeissä, onkos teille tapahtunut jotain mahtavaa kesän aikana? Onko jollekkin joukkueen sisällä tapahtunut jotain muutoksia?

Varmasti paljon on jo puhuttu joukkueista joita odotetaan, joten en siitä kirjoittele enempää.

Keväällä monella joukkueella nähtiin kauniita ohjelmia hitailla musiikeilla. Syksyllä toivoisin että löytyisi nopeita & hauskoja ohjelmia, vaihtelu virkistää! Millaisia ohjelmia haluaisitte nähdä joukkueilta? Esim. Mineteiltä, Fotoneilta, Pippureilta & Sanixilta? Entä nuoremmilta joukkueilta? Mitenkäs pukujen kanssa?



Yllä Turun Naisvoimistelijoiden Phantom-joukkueen MM-kisojen suorituksen, vuodelta 2006. Tykkäsin tästä ohjelmasta ihan hirveästi. Harmittaa kun naisten sarjassa ei enää ole noita vanhoja joukkueita, olisi mielenkiintoista nähdä millaisia ohjelmia nykypäivänä heillä olisi , jos vielä voimistelisivat. Muutenkaan ei noissa vanhempien sarjoissa ihan hirveästi ole joukkueita enään. Olen aina tykännyt enemmän vanhemmista joukkueista ja heidän tyylistään voimistella.

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun :) Mitkäs joukkueet vaihtavat sarjaa nyt syksyllä? Tai vaihtaako joku kenties mestaruussarjasta kilpasarjaan? Onko tapahtunut yhdistymisiä tai kenties lopettamisia?

Hyvää viikonjatkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Hei sun pitäis hieman mainostaa tätä blogia muissa blogeissa, ni keskustelua vois herätä :)

    VastaaPoista
  2. toi phantomien suokkahan oli iha hyvä ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva oli nähdä Phantomien ohjelma. Se on jäänyt aika varjoon. Kyllä Suomessa on mahtava taso joukkuevoimistelussa. Varsinkin kun miettii miten ylivoimaisia mm. Venäjä on rytmisen puolella.
    Tiina

    VastaaPoista
  4. Harmi vain, että noissa muissa blogeissa on jo niin paljon kommentoitu kuka lopettaa, kuka siirtyi mihinkin yms. Se ei varmaan herätä täällä enää keskustelua. Tää on hyvä blogi, ehkä jotain "repäisevää" juttua kehiin?

    VastaaPoista
  5. olis kiva joku oiikein pohdinta aihe esim millainen vartalo vaoimistelialla on hyvä. koska lajissa usein on tiukat kaatteet treeneissä ja kisoissa pikku puvuissa. jostkut avat altiita syömishäiriöille koska miettivät liikaa miltä näyttävät mutta tämä näkyy sitten jaksamisen puutteena ja lihakset eivät ehkä niin voimalliset.entä sitten päinvastoin massaa tulee liikaa onko se kisoissa hiukan epämukavaa. millainen on hyvä vatalo ei venäläisytmisen laiha vaan lihaksikas kiinteä ei nyt mikään muskeli tietenkään.ainakin vatsa ja pakara alueet pitäisi olla kunnossa sillä ne näkyy kisapuvuissa vahvasti.mitä mieltä muut

    VastaaPoista
  6. Oon aika samoilla linjoilla, et mun mielestä reidet saa olla silleen lihaksikkaan paksut, että näyttää että niistä löytyy jotain voimaa. Mut ei mun mielestä missään huippujoukkueissa varmaan koskaan oo ollut mitään hirmu ylipainosia koska kuitenkin treenataan niin paljon. Vatsan seudun pitäs joo olla silleen aika timminä, mut siinäkin se et mun mielestä lihasta saa näkyä, ja ite tykkäänki enemmän ettei olla ihan sellasia venäläisenlaihoja.

    VastaaPoista
  7. On tervettä juuri, että näkyy lihaksia yms. ei kuitenkaan samalla tavalla kuin telinevoimistelussa. Venäläiset usein näyttävät lähes anoreetikoilta varsinkin rytmisellä puolella.

    VastaaPoista
  8. Katsoin Phantomin videon (tosin ilman ääniä) ja kiinnitin huomiota yhteen seikkaan. Nimittäin, mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Ja se on minun silmääni liikenopeus! Phantomien ohjelma näyttää niin h-i-t-a-a-l-t-a verrattuna nykypäivän huippuihin. Aika jännä, koska eihän tuo ohjelma mikään hidas silloin ollut:D Nimimerkillä Phantomin kanssa samaan aikaan maajoukkueessa ollut.

    VastaaPoista
  9. samaa mieltä aikasempien kanssa eli saa olla "paksut" lihaksikkaat reidet eikä tarvitse olla aivan tikkulaiha. se ei oo ees kaunista. yleensä voimistelijat on aika hyvä kuntoisia ja hoikkia koska reenataan aika paljon ja säännölisesti. joskus oon muuten huomannu että koska voimistelusta ei varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla tiedetä paljoa, niin voimistelua ei usein pidetä urheiluna mitä se todellakin on. monet on ajatelleet että voimistelua on ku venyy tavallista enemmän ja osaa liikkua kauniisti, vaikka todellisuudessa se on näiden lisäksi lihaskuntoja, ponnistusvoimaa ja vaikka mitä fyysisesti raskasta.

    olis muuten kiva saada juttua tai muuten vaan keskustelua joukkueiden puvuista.:)

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä taas juuri venäläiset rytmiset on just täydellisiä voimisteluun kropan puolesta. Kyllä se jalka korvassa pysyy vaikka onkin tikkujalat. Just esim. fosforit ihanaa katseltavaa kun kaikilla on niin laihat jalat! en tietenkään tarkoita että kaikkien pitäisi olla yhtä laihoja kuin venäläiset, kaikille se ei oo edes mahdollista mutta se on mielestäni ihannevartalo!

    VastaaPoista
  11. Sehän on toki se ihannevartalo voimistelumaailman ulkopuolellakin, pelkkää luuta ja nahkaa. Venäläisten kropet näyttä hypyissä kammottavilta, koska heillä ei ole voimaa hallita pitkiä raajojaan vaan ne lerpsottaat missä sattuu. Uskon että niin olisi lyhyilläkin jaloille, tuntuu etteivät venäläiset oikein panosta ponnistusvoimaan. Siinä vaiheessa kun voimistelumaailmassa aletaan enemmänkin puhua ihannevartaloista niin mulle riittää. Ihannevartalo on terve vartalo, joka ei ole liian laiha eikä liian lihava rajoittaakseen voimistelua

    VastaaPoista
  12. Tässä lajissa sen varsinkin huomaa. Ei kukaan ulkopuolinen tajua miten rankka laji on kyseessä, kun se saadaan näyttämään niin helpolta. Ei ne "kevyet spagaattihypyt" yms. tule tuosta noin vain, kyllä pitää olla voimaa ja notkeutta. Useat joukkueet treenaavat ihan "ammatikseen".

    VastaaPoista
  13. tosiaan on tosi tyhmää kun joukkuevoimistelua ei pidetä oikeana urheiluna.Vaikka onkin huippu urheilua!ja on raskasta niin henkisesti kuin fyysisesti.Suomea tuskin hätkäyttää se että jv on tuonut maahamme kulta-mitalleja aina mm-kisoista asti ja tosiiaan jo useamman kerran.Aina vain joku pieni tv lähetys ja usein uutisten yhteydessä.Lehdessä "millikertaamilli" kokoinen präntti(kotipaikka kunnalla tietysti voi olla isompi)toisin sitten esim jääkiekosta ja pesäpallosta näkee ja kuulee kokoajan mutta monestikko sieltä suunnalta on mm kulta-mitalleja tullut. tv:stäkään harvoin tulee mitään voimisteluun liittyvää ja ite aina tosi onnellinen jos tulee esim rytmistä.harmi vaan että ohjelmalle on varattu enintään 45min-1h aikaa ja niin jää paljon näkemättä.sitten täytyy tyytyä vaikka youtube tarjontaan joka on myös rajallinen.esim jotain jalkapalloa tulee 24/7 tvst ja oman maan osallistuminen kisaan ei voi mitenkään liittyä tähän asiaan.Oma dokumentti meidän lajista olis hyvä näin kaikki näkisivät lajin toisen puolen ja huomaisivat sen rankkuuden ja kuinka vaativa laji on. Ei enää ajateltais että jv on vain matolla tanssimistäa pikku puvut päällä ja päässä ihme sykerö. Se on PALJON muuta! liisä ärsytystä tuo myös se että jv:tä verrataan muihin lajeihin.itseni kohdalla paljon vertausta tapahtuu jv:n ja cheerleadinig välillä. ei pahalla nyt niille joka lajia harrastavat tiedän että monet jv:n lisäksi harkkaavat cheerledinia varsinkin pienenpänä ennen kuin toisesta on pakko luopua(näin ainakin olen kuullut mutta 2 érillaisen lajin harrastaminen on minusta aika outoa) .niin se on ärsyttävää kun aina cheer on parempi siinä tulee hyvä kunto ja Paljon notkeutta mitä jv:ssä ei saa.no itse olen täysin eri mieltä varsinkin notkeuden suhteen.ja aina kaikki sanoo etta voimisteliat ei puhu mistään muusta kuin voimistelusta.no onhan se totta ett monet asiat voivat liittyä omaan lajiin ja asioita saatetaan verrata omaan lajin onhan lajimme ennemmän elämäntapa kuin vain harrastus mutta kyllä ne muukin omasta lajistaan puhuu eikä vaan voimisteliat omia puheita ei huomioida.no me ei ainakaan nostoja harjitella koulunkäytävillä ;)vai harjotteleeko jokku! :o onko muilla tapahtunut vertausta lajein kesken? voisin kirjoittaa näistä asioista vaikka kirjan niinkuin ehkä huomaa mutta nyt lopetan ja kumarran :DD

    VastaaPoista
  14. joukkuevoimistelijat ovat urheilijoita, joten annetaan meidän näyttää urheilijoilta lihaksineen eikä alipainosilta anorektikoilta. Eihän kukaan tajua lajin vaikeutta jos kaikki huiput ovat tikunlaihoja ja lihaksia ei näy missään, nii vaikea siinä on ruveta kuvittelemaan kaikkea sitä työtä mitä tehdään. Usein tuntuu että kaikki luulee vaan että voimistelijat on vaan notkeita, ja kaikki hypyt tulee vaan siinä notkeuden mukana!

    VastaaPoista